Aamulla oli paras herätä ensimmäisenä, ettei jää muiden jalkoihin, sillä asemani lieden edessä lattialla ei ollut paras mahdollinen pitkiin aamu-uniin. Jalkanikin olivat pöydän alla ja toinen jakkara oli pöytään nojaamassa. Aamulla selvisi hieman paremmin minkälaista porukkaa tuvalla oli. Ainakin autiotuvassa oli kaksi tsekkiporukkaa, toinen kuuden hengen ja toinen pariskunnan kokoinen, lisäksi oli yksi kolmen hengen porukka ja suomalainen pariskunta. No, ainakin kolmetoista henkeä meitä oli autiotuvan puolella. Varaustuvassa oli käsittääkseni hieman väljempää.
Aika kevyen aamupalan jälkeen suuntasin ahkion pakkailuun ja liikenteeseen noin klo yhdeksän. Suomalaispariskunta, joka oli muuten samassa postiautossa, kun tulin Kilpisjärvelle, oli lähtenyt jo aiemmin. Taisin olla seuraava lähtijä, mutta pian perääni lähtivät kaikki tsekit. He myös porhalsivat pian minusta ohi kevyempine kantamuksineen. Tosin pian tavoitin heistä muutamia, sillä nollakeli ja tuiskuava lumi tuntui tarttuvan monien hiihtäjien suksien pohjiin, omiinikin vähitellen, kuten ohessa olevasta kuvasta näkee, myös ahkion. Pian jouduin rassaamaan itsekin suksien pohjia ja laitoin niihin hieman silikoonia estämään jäätymistä. Tsekkiporukka meni tässä vaiheessa lopullisesti minusta ohi.
Tuuli oli todella kovaa ja lumi lensi ilmassa. Onneksi tuuli oli myötäinen, joten sen puoleen se oli positiivista. Edessä oli pitkää nousua kohti Kuontarjoen tupaa. Ahkio tuntui painavan ja perinteinen "ähkiöhän" se taas tuntui olevan, kuten niin monesti ennenkin. Nousu oli hidasta ja uuvuttavaa, mutta vähitellen tunturi taittui taas tasaisemmaksi ja lopussa piti olla vielä pieni lasku Kuontajoelle. No, suksien tahmeasta luistosta johtuen sitä laskua ei juuri huomannut. Muutenkin ylhäällä huono näkyvyys ja mustat kiven möhkäleet aiheuttivat pieniä arviointivirheitä, kun muutama möhkäle oli jo muka kaukana näkyvä mökki, mutta olikin paljon lähempänä oleva kivi.
Tuvalle päästyäni tunsin, että nousu oli ollut yllättävän kova. Makasinkin aikani laverilla, ennen kuin yritinkään syödä tai juoda mitään. Päätinkin hieman happea haukottuani syödä kunnolla valmiin ja helpon pussisysteemin, eli retkimuonapussi vain auki ja sopivasti vettä termarista päälle ja odotusta. Tajusin heti, että pelkkä kevyt voileipäaamiainen ei ollut oikein riittänyt tuohon kiipeämiseen. Tuvalla olivat myös tsekit. Kyseltiin hieman suunnitelmia, mutta ihan tarkaan se ei minulle selvinnyt. Jokatapauksessa kaikki jatkettiin ruokailun jälkeen kohti Meekonjärveä, tsekit tosin ehtivät taipaleelle aika paljon aiemmin. Ennen kuin ehdin litse ähteä tauolta, tuli tupaa myös kaksi kaveria varaustuvalta ja kolmen hengen kaveriporukka viime öisiä tupakavereitani. Kaikilla tuntui olevan suksien kanssa ongelmia. Annoinkin kolmen kaveruksen porukalle ylimääräisen silikoonituupini kokeiltavaksi, jos se auttaisi heidän suksensa parempaan luistoon.
Kuontarjoelle tuuli sattui todella kovasti, oli varottava tuvan ulko-ovea avatessa ettei koko ovi lähtenyt tuulen mukaan. Voitelin suksiani hieman pikaluistolla. Luiston paranemisen ja ruokailun jälkeen muutenkin hyvävoimaisena, pihasta lähtiessä, tuntui kuin myötätuuli olisi lennättänyt ensimmäisen pienen ylämäen ylös. No, matkanteko alkoi vähitellen tasaantumaan, mutta sujui se paljon paremmissa merkeissä nyt, kun ennen Kuontarjokea. Tosin maastokin oli tasaisempaa. Tuuli puski edelleen takaa ja lumi lensi, mutta käännyttäessä kohti Meekonlaaksoa ja laskeuduttua hieman alemmas, ei tuulta enää pahemmin huomannut. Pidinkin tauon nauttien auringonpaisteesta ennen viimeisiä reisiä koettelevia laskuja Meekonjärvelle. Alhaalla oli järvijono ja oikealla yksi kuuluisista alueen tuntureista, eli Saivaara.
Meekonjärven autiotuvalla oli vain neljä henkeä, kaksi suomalaista pariskuntaa, joista toinen aikoi yöpyä teltassa tuvan lähellä. Edelleäni mennyt isompi tsekkiporukka oli jatkanut Porojärven kämpän suuntaan itään ja tsekkipariskunta taas suunnannut kohti Haltia, Pitsusjärvelle. Iltaa viettäessä ruokaillen ja jutustellen totesimme yllättäen, ettei muita enää tullutkaan tälle tuvalle, vaan porukat olivat hajaantuneet sopivasti muille tuville. Näin ollen sovimme erittäin hyvin Meekonjärven kuuden hengen autiotupaan kolmestaan, kun kaksi henkeä tosiaan nukkui teltassa.
Meekonjärven autiotupa ympäristöinen sunnuntai-iltapäivän auringossa.
Tuuli oli todella kovaa ja lumi lensi ilmassa. Onneksi tuuli oli myötäinen, joten sen puoleen se oli positiivista. Edessä oli pitkää nousua kohti Kuontarjoen tupaa. Ahkio tuntui painavan ja perinteinen "ähkiöhän" se taas tuntui olevan, kuten niin monesti ennenkin. Nousu oli hidasta ja uuvuttavaa, mutta vähitellen tunturi taittui taas tasaisemmaksi ja lopussa piti olla vielä pieni lasku Kuontajoelle. No, suksien tahmeasta luistosta johtuen sitä laskua ei juuri huomannut. Muutenkin ylhäällä huono näkyvyys ja mustat kiven möhkäleet aiheuttivat pieniä arviointivirheitä, kun muutama möhkäle oli jo muka kaukana näkyvä mökki, mutta olikin paljon lähempänä oleva kivi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti