La 2.4.2011 Retkeilyhotellilta Saarijärvelle

Juna oli Kolarissa lähes tunnin myöhässä, eikä pikavuoro Kilpisjärvelle enää odottanut tätä myöhemmin tulevaa junaa, vaan oli mennyt jo. Aikani bussikuskeja kierrettyäni ja asiaa selviteltyäni, Pallakselle ja Vuontispirtille menevän bussin kuski soitteli Rovaniemeltä tulevaan Eskelisen bussiin ja sain tietään, että ehtisin Muonioon ja vaihtamaan siellä Rovaniemi-Kilpisjärvi postivuoroon. Näin kuski lupaili. Hieman tuskaillen katselin kelloa alkumatkasta, koska aikaa ei ollut, kun noin tunti Kolarin ja Muonion välin ( 75 kilometriä) ajamiseen.  Kuski kuitenkin tiesi, mitä oli luvannut ja piti auton hyvässä vauhdissa, liukkaasta kelistä huolimatta, joten ehdin hyvin vaihtamaan Muoniossa bussia.

Manomatkalla keli oli aika harmaa ja taisi hieman tiputella vesipisaroitakin, mutta ennen Kilpisjärveä keli jo kirkastui.
Junan myöhästymisestä ja hitaammasta postibussista johtuen en ehtinyt ihan niin hyvissä ajoin maastoon, kun kuvittelin. Kello olikin ehtinyt jo iltakuuten, kun vedin ahkion Retkeilyhotellin pihalta Saanatunturin kupeeseen ja lähdin hihtelemään hiihtopaanaa pitkin kohti avoimempia maastoja. Aikaa olivat vieneet hotellilla ahkion lopulinen pakkaaminen, sillä ahkioni oli ollut edellisen viikon Norjan puolella kaverillani vedettävänä ja oli odottamassa Retkeilyhotellin yläkerroksen varastossa tuloani. Päätin myös tankata oman koneen hotellin seisovasta pöydästä, ennen tunturiin suuntaamista.

Aikani hiihdettyä hiihtobaanaa päädyin Saanatunturin jyrkänteen alle, josta latu laskisi Cahkaljärvelle. Päätin olla laskematta järvelle, sillä joutuisin nousemaan kohta toiselta puolen järveä uudelleen ylös tunturiin. Lähdin etsimään sopivaa reittiä, josta pääsisin leikkaamaan kohti poroaitaa ja jossain siellä suunnalla kulkevaa talvireittiä kohti. Ensimmäiseksi onnistuin vetämään pulkkani kuitenkin kumpareelle, josta oli laskeuduttava vielä yksi notko alas. Kaiken lisäksi illan hämärtyminen oli vienyt jo terän näkökyvystä, joten korkeuserot alkoivat häviämään yhdeksi puuroksi. Varovaisesta laskeutumisestani huolimatta  sukset kuitenkin katosivat yllättäen altani ja olin kyljelläni rinteessä, ahkio "katollaan". Onneksi samalla alhaalla notkossa ajoi kaksi moottorikelkkaa ja pystyin saamaan korkeuseroista kiinni paremmin. Irroitin ahkion vyöltäni ja annoin sen liukua vapaasti rinteen alas ja laskettelin itse perässä. Tämän jälkeen ei muita yllätyksiä tullutkaan, kuin karttaan merkitsemätön moottorikelkkaura, jota pitkin hiihdin aikani, kunnes näin poroaidan ja pari rinkkaselkäistä hiihtäjää alempana. Ahaa, talvireitti kulkikin yllättävästi lähempänä, kun oli kuvitellut, eli selvästi lännempänä poroaidasta ja karttaan merkitystä kesäreitistä.

Loppumatka meni tasaisesti puurtaen talvireittiä hämärässä ja vähitellen pimentyvässä illassa kohti Saarijärven tupaa. Järven ylitys tuntui tosi pitkältä, kun kello oli jo hieman yli kymmenen ja tupa näkyi varmaan neljän kilometrin päähän ensimmäisen kerrran. Tupa oli täynnä eteisen lattiaa ja laveria myöten, joten asetuin lieden ääreen lattialle makuupusseineni. Iltapalaksi riitti pari mukillista teetä termospullosta ja viimeiset junasta jääneet eväsleivät ja olin valmis unille.

Alkumatka sujui hiihtolatua noudatellen

Ilta alkoi hämärtymään jo hyvisä ajoin ennen Saarijärveä. Onneksi tikkutie vei perille.