Maanantaina 4.4. kohti Haltia

Aamu oli maanantaina aurinkoinen heti aamusta alkaen. Yöllä oli ollut pakkasta vajaa kymmnenen astetta. Aamutoimet sujuivat aika vauhdikkaasti ja olimme melko hyvissä ajopin valmiita koko porukka hiihtämään. Telttaporukka lähti jo noin kahdeksan aikaan ja me muut ennen puoli yhdeksää. Itse olin viimeinen lähtijä, kun päätin hieman keventää kuormaani ennen Haltin suuntaan lähtöä. Jätin varaston seinälle roikkumaan teltan ja jonkun verran ruokatarpeita. Ajattelin tulla samaa kautta takaisin, joten turha niitä kuljettaa tästä Haltin suuntaan. Uskoin myös yöpaikan löytyvän ilman telttaakin.

Keli oli maanantaina aurinkoinen eti aamusta alakaen.
Taakse jäi Meekonjärvi ja Saivaara.

Keventynyt pulkka kulkikin mukavasti hyvällä kelkkojen tamppaamala uralla ja pian ohitin nuoren kämppäkaveri pariskunnan, koska jo illalla teippailtu hiihdossa vaivannut rakko naisen kantapäässä vaati uutta teippausta. Itsekin pysähdyin vähän ajan päästä tauolle ja laitoin suksiini nousukarvat, koska ura oli yöllä kovaksi jäätynyt, eikä pelkkä hiekkapaperi hionta pitänyt loivasa nousussa. Ostin talvella Madhussin uudet nousukarvat, jotka on varustettu osittain liukupohjalla ja karva on vain keskellä suksea. Olin vain vähän kokeillut niitä etelässä, mutta tällä viikolla ne tuli todettua todella hyviksi omaan käyttööni. Ahkio nousi mukavasti ja suksilla pystyi hyvin hiihtämään luiston suuremmin huonontumatta. 

Pitsuskönkään reunoja ylös noustessa lumi väheni ja
kivet tulivat näkyviin. Taustalla Govdoscaisi.

Teltassa yöpynyt pariskunta oli noussut Vuomakasjärveltä Pitsuskönkään reunalle kesäreitin puolta, vaikka talvireitti kulkikin loivempaa toista, länsipuolta. Päätin seurata heidän jälkeään. Vaikutti siltä, etttä siinä oli edellinen, hieman vanhempi jälki myös. Noustuani vähän aikaa, oli taas syytä pitää tauko, tällä kertaa maistui jo juoma ja kevyt välipala. Lyhyellä seurailin, tuleeko jäljessäni tulteva pariskunta myös meidän jälkiä. He pitivät alhaala taukoa, enkä nähnyt heidän ratkaisuaan, kun itse jo jatkoin matkaa. Seuraavalla tuvalle selvisi, että samoja jälkiä hekin tulivat.


<><>

<>

<><>

Alhaalla taas lunta riitti. Seurailin edellä edellä mennei-
den latua.



Kesäretitin puoli oli varmaan vähän lyhyempi, mutta toisaalta tasi tulla kiivettyä jonkun verran ylemmäksi. Näkymät olivatkin mukavat. Näkyviin tuli jo Halti ja sen kookkaat naapuritunturit. Ylhäällä tunturissa tuuli oli vienyt lumet vähiin, kun tuuli pääsi piiskaamaan tunturin kuvetta vapaasti. Välillä oli oltava tarkkana, mistä kohtaa suksensa sovittaa menemän, kun edelleä menevien latu alkoin myös hävitä kovan hankken ansioista. Alempana lunta riitti kuitenkin hyvin hiihdettäväksi ja latu tuli selkeästi näkyviin.

Pian oli edessä laskeutuminen aurinkoiselle Pitsusjärvelle ja loppumatka oli tasaista hiihtoa Pitsuksen autio- varaustuvalle. Tuvalla oli elämään. Oli yksi koiravaljakko ja väkeä muutenkin, kuka mihinkin suuntaan lähdössä. Edellä tullut pari oli varmaan ainut, jolla ei ollut tänään menoa mihinkään suuntaan. Loppupäivä oli tarkoitus lepäillä heillä. Perässä tullut pari asettui taloksi myös. Itse laittelin ruokaa, söin ja lepäilin. Kävin myös katsomassa koiria ja seurasin kohta matkaa jatkavan valjakon lähtöä. Napsin myös kuvia koirista. Koirilla oli into päällä, kun lähtö läheni, mutta suunnan kanssa oli hieman hakemista, sillä "parkkipaikan" vierestä lähti vahva ura vasemmalle, kun taas vaadittuun suuntaa lähtevä ura oli hieman kauempana. Vähitellen oikea suunta löytyi ja valjakko suuntasi kohti Meekonjärveä.

Koiravaljakko odottelee lähtöä.

Itse taas päätin suunnata kohti Haltia. Tällä kertaa kevensin varustustani vieläkin ja otin mukaa vain rinkan, johon pakkasin yövarusteet, makuupussin, - alusta ja ruokaa ja keittimen, sekä tietysti hieman varavaatteita. Matka oli heti alusta alkaen nousua. Aurinko lämmitti nyt iltapäivällä erittäin voimakkaasti ja tuulikin tuntui olevan poissa. Vähensin takin pian yltäni ja jatkoin paitasillani ja hihat käärittynä, rinkan lämmittäessä edelleen selkääni. Puolimatkan jälkeen ja suuriamman nousun jo taituttua tuli vastaani tsekkipariskunta, joka oli tehnyt päiväretken Haltille. He olivat innoissaan, sillä sää oli suosinut heidän huiputusta ja näkymät olivat kuulema olleet upeat joka suuntaan Haltin huipulta. Pariskunta kertoi, että iso tupa oli jäänyt tyhjäksi heidän lähdettyään paluumatkalle.

Halti näkyvissä



Tuuletus huipulla



Pian tuvat tulivatkin näkyviini. Kauempaa näin, että joku lasketteli alas Haltin rinnettä. Kun pääsin tuvan pihaan tapasin hiihtäjän. Hän oli Itä-Suomesta kotoisin oleva vaeltaja, joka oli kierrellyt Länsi-Lappia jo kolmatta viikkoa, nyt alkoi jo tuntua, etä maantie kutsuu. Matka oli alkanut Pallakselta. Kaveri oli käynyt huipulla ja tärkeitä oli, että sai tekstinviestit lähtemään, joten siinä hässäkässä unohtui laittaa nimi kirjaan. No, se ei tuntunut juuri tätä sankaria haittaavaan. Tärkeintä on, että kotiväki sai tietää, että vaeltaja on kunnossa. Jutellessamme söin hieman portailla istuskellen. Kun kaveri jatkoi omille eväille ja yöpuulle pienelle Haltin tuvalle, laitoin minä itselleni pulloon hieman lisää kuumaa juotavaa ja pakkasin taukotakin ja pienet eväät reppuu ja suuntasin lähes saman tien kohti Haltin huippua. Kello oli jo lähelle puoli seitsemän, kun aloin nousun. Nousin suoraan tuvalta ylös seuraten ilmeisesti juuri juttukaverini jälkiä. Päästyäni huipun lähelle, huomasin, että perääni lähtenyt nuoripari Meekonjärveltä oli tulossa suoraan kelkkareittiä, ilman tuvalla käyntiä huipulle. Olimme ylhäällä yhtäaikaa ja pääsimme tuulettamaan "huiputusta". Vaikka alhaalla ei tuulta tuntunut, täällä ylhäällä sitä kyllä oli ihan tarpeeksi, ilmeisesti tuuli alkoi heti kovempana, kun nousi Pikku-Haltin tasolle, jolloin tuuli pääsi suoraan kimppuun. Huipulla oli edelleen hyvä näkyvyys joka suuntaan ja saimme ihailla näkymiä kuvailun ja parin tekstarin lomassa. Me muistimme myös kirjat nimemme kirjaan. Vielä ei miljoonas kävijä tullut täyteen, vaan reilu tuhat vielä tarvitaan meidän jälkeenkin kävijöitä. o, kelkat ehtivät monta kertaa vielä kevään aikana käydä, joten varmasti miljoonas nimi tänä keväänä tullee.



Haltin autio- ja varaustupa



Alas laskeutuminen sujui aika mallikkaasti "telemark-käännöksin", joten raajat säilyi ehjänä. Reissun jälkeen tuli aika kova vilu, joten taas oli syötävä ja puettava kuivaa ylle ja löytävä kaminaan tulta. Olimme taas tuvassa kolmestaan saman tutun pariskunnan kanssa, joten ahdasta ei ollut. Ennen kymmentä olimme kaikki jo pitkällään makupusseissamme, eikä kai montaa minuuttia mennyt kun tuvassa myös nukuttiin. "Vuoren valloitus" oli tehnyt tehtävänsä, .













Sunnuntai 3.4. Kovasssa tuulessa Meekonjärveä kohti

Aamulla oli paras herätä ensimmäisenä, ettei jää muiden jalkoihin, sillä asemani lieden edessä lattialla ei ollut paras mahdollinen pitkiin aamu-uniin. Jalkanikin olivat pöydän alla ja toinen jakkara oli  pöytään nojaamassa. Aamulla selvisi hieman paremmin minkälaista porukkaa tuvalla oli. Ainakin autiotuvassa oli kaksi tsekkiporukkaa, toinen kuuden hengen ja toinen pariskunnan kokoinen, lisäksi oli yksi kolmen hengen porukka ja suomalainen pariskunta. No, ainakin kolmetoista henkeä meitä oli autiotuvan puolella. Varaustuvassa oli käsittääkseni hieman väljempää.

Aika kevyen aamupalan jälkeen suuntasin ahkion pakkailuun ja liikenteeseen noin klo yhdeksän. Suomalaispariskunta, joka oli muuten samassa postiautossa, kun tulin Kilpisjärvelle, oli lähtenyt jo aiemmin. Taisin olla seuraava lähtijä, mutta pian perääni lähtivät kaikki tsekit. He myös porhalsivat pian minusta ohi kevyempine kantamuksineen. Tosin pian tavoitin heistä muutamia, sillä nollakeli ja tuiskuava lumi tuntui tarttuvan monien hiihtäjien suksien pohjiin, omiinikin vähitellen, kuten ohessa olevasta kuvasta näkee, myös ahkion. Pian jouduin rassaamaan itsekin suksien pohjia ja laitoin niihin hieman silikoonia estämään jäätymistä. Tsekkiporukka meni tässä vaiheessa lopullisesti minusta ohi.

Tuuli oli todella kovaa ja lumi lensi ilmassa. Onneksi tuuli oli myötäinen, joten sen puoleen se oli positiivista. Edessä oli pitkää nousua kohti Kuontarjoen tupaa. Ahkio tuntui painavan ja perinteinen "ähkiöhän" se taas tuntui olevan, kuten niin monesti ennenkin. Nousu oli hidasta ja uuvuttavaa, mutta vähitellen tunturi taittui taas tasaisemmaksi ja lopussa piti olla vielä pieni lasku Kuontajoelle. No, suksien tahmeasta luistosta johtuen sitä laskua ei juuri huomannut. Muutenkin ylhäällä huono näkyvyys ja mustat kiven möhkäleet aiheuttivat pieniä arviointivirheitä, kun muutama möhkäle oli jo muka kaukana näkyvä mökki, mutta olikin paljon lähempänä oleva kivi.

Tuvalle päästyäni tunsin, että nousu oli ollut yllättävän kova. Makasinkin aikani laverilla, ennen kuin yritinkään syödä tai juoda mitään. Päätinkin hieman happea haukottuani syödä kunnolla valmiin ja helpon pussisysteemin, eli retkimuonapussi vain auki ja sopivasti vettä termarista päälle ja odotusta. Tajusin heti, että pelkkä kevyt voileipäaamiainen ei ollut oikein riittänyt tuohon kiipeämiseen. Tuvalla olivat myös tsekit. Kyseltiin hieman suunnitelmia, mutta ihan tarkaan se ei minulle selvinnyt. Jokatapauksessa kaikki jatkettiin ruokailun jälkeen kohti Meekonjärveä, tsekit  tosin ehtivät taipaleelle aika paljon aiemmin. Ennen kuin ehdin litse ähteä tauolta, tuli tupaa myös kaksi kaveria varaustuvalta ja kolmen hengen kaveriporukka viime öisiä tupakavereitani. Kaikilla tuntui olevan suksien kanssa ongelmia. Annoinkin kolmen kaveruksen porukalle ylimääräisen silikoonituupini kokeiltavaksi, jos se auttaisi heidän suksensa parempaan luistoon.

Kuontarjoelle tuuli sattui todella kovasti, oli varottava tuvan ulko-ovea avatessa ettei koko ovi lähtenyt tuulen mukaan. Voitelin suksiani hieman pikaluistolla. Luiston paranemisen ja ruokailun jälkeen muutenkin hyvävoimaisena, pihasta lähtiessä, tuntui kuin myötätuuli olisi lennättänyt ensimmäisen pienen ylämäen ylös. No, matkanteko alkoi vähitellen tasaantumaan, mutta sujui se paljon paremmissa merkeissä nyt, kun ennen Kuontarjokea. Tosin maastokin oli tasaisempaa. Tuuli puski edelleen takaa ja lumi lensi, mutta käännyttäessä kohti Meekonlaaksoa ja laskeuduttua hieman alemmas, ei tuulta enää pahemmin huomannut. Pidinkin tauon nauttien auringonpaisteesta ennen viimeisiä reisiä koettelevia laskuja Meekonjärvelle. Alhaalla oli järvijono ja oikealla yksi kuuluisista alueen tuntureista, eli Saivaara.

Meekonjärven autiotuvalla oli vain neljä henkeä, kaksi suomalaista pariskuntaa, joista toinen aikoi yöpyä teltassa tuvan lähellä. Edelleäni mennyt isompi tsekkiporukka oli jatkanut Porojärven kämpän suuntaan itään ja tsekkipariskunta taas suunnannut kohti Haltia, Pitsusjärvelle. Iltaa viettäessä ruokaillen ja jutustellen totesimme yllättäen, ettei muita enää tullutkaan tälle tuvalle, vaan porukat olivat hajaantuneet sopivasti muille tuville. Näin ollen sovimme erittäin hyvin Meekonjärven kuuden hengen autiotupaan kolmestaan, kun kaksi henkeä tosiaan nukkui teltassa.

Meekonjärven autiotupa ympäristöinen sunnuntai-iltapäivän auringossa.

La 2.4.2011 Retkeilyhotellilta Saarijärvelle

Juna oli Kolarissa lähes tunnin myöhässä, eikä pikavuoro Kilpisjärvelle enää odottanut tätä myöhemmin tulevaa junaa, vaan oli mennyt jo. Aikani bussikuskeja kierrettyäni ja asiaa selviteltyäni, Pallakselle ja Vuontispirtille menevän bussin kuski soitteli Rovaniemeltä tulevaan Eskelisen bussiin ja sain tietään, että ehtisin Muonioon ja vaihtamaan siellä Rovaniemi-Kilpisjärvi postivuoroon. Näin kuski lupaili. Hieman tuskaillen katselin kelloa alkumatkasta, koska aikaa ei ollut, kun noin tunti Kolarin ja Muonion välin ( 75 kilometriä) ajamiseen.  Kuski kuitenkin tiesi, mitä oli luvannut ja piti auton hyvässä vauhdissa, liukkaasta kelistä huolimatta, joten ehdin hyvin vaihtamaan Muoniossa bussia.

Manomatkalla keli oli aika harmaa ja taisi hieman tiputella vesipisaroitakin, mutta ennen Kilpisjärveä keli jo kirkastui.
Junan myöhästymisestä ja hitaammasta postibussista johtuen en ehtinyt ihan niin hyvissä ajoin maastoon, kun kuvittelin. Kello olikin ehtinyt jo iltakuuten, kun vedin ahkion Retkeilyhotellin pihalta Saanatunturin kupeeseen ja lähdin hihtelemään hiihtopaanaa pitkin kohti avoimempia maastoja. Aikaa olivat vieneet hotellilla ahkion lopulinen pakkaaminen, sillä ahkioni oli ollut edellisen viikon Norjan puolella kaverillani vedettävänä ja oli odottamassa Retkeilyhotellin yläkerroksen varastossa tuloani. Päätin myös tankata oman koneen hotellin seisovasta pöydästä, ennen tunturiin suuntaamista.

Aikani hiihdettyä hiihtobaanaa päädyin Saanatunturin jyrkänteen alle, josta latu laskisi Cahkaljärvelle. Päätin olla laskematta järvelle, sillä joutuisin nousemaan kohta toiselta puolen järveä uudelleen ylös tunturiin. Lähdin etsimään sopivaa reittiä, josta pääsisin leikkaamaan kohti poroaitaa ja jossain siellä suunnalla kulkevaa talvireittiä kohti. Ensimmäiseksi onnistuin vetämään pulkkani kuitenkin kumpareelle, josta oli laskeuduttava vielä yksi notko alas. Kaiken lisäksi illan hämärtyminen oli vienyt jo terän näkökyvystä, joten korkeuserot alkoivat häviämään yhdeksi puuroksi. Varovaisesta laskeutumisestani huolimatta  sukset kuitenkin katosivat yllättäen altani ja olin kyljelläni rinteessä, ahkio "katollaan". Onneksi samalla alhaalla notkossa ajoi kaksi moottorikelkkaa ja pystyin saamaan korkeuseroista kiinni paremmin. Irroitin ahkion vyöltäni ja annoin sen liukua vapaasti rinteen alas ja laskettelin itse perässä. Tämän jälkeen ei muita yllätyksiä tullutkaan, kuin karttaan merkitsemätön moottorikelkkaura, jota pitkin hiihdin aikani, kunnes näin poroaidan ja pari rinkkaselkäistä hiihtäjää alempana. Ahaa, talvireitti kulkikin yllättävästi lähempänä, kun oli kuvitellut, eli selvästi lännempänä poroaidasta ja karttaan merkitystä kesäreitistä.

Loppumatka meni tasaisesti puurtaen talvireittiä hämärässä ja vähitellen pimentyvässä illassa kohti Saarijärven tupaa. Järven ylitys tuntui tosi pitkältä, kun kello oli jo hieman yli kymmenen ja tupa näkyi varmaan neljän kilometrin päähän ensimmäisen kerrran. Tupa oli täynnä eteisen lattiaa ja laveria myöten, joten asetuin lieden ääreen lattialle makuupusseineni. Iltapalaksi riitti pari mukillista teetä termospullosta ja viimeiset junasta jääneet eväsleivät ja olin valmis unille.

Alkumatka sujui hiihtolatua noudatellen

Ilta alkoi hämärtymään jo hyvisä ajoin ennen Saarijärveä. Onneksi tikkutie vei perille.

Aurinkoinen sää ja lomailutunnelmat jatkui tiistaina 5.4.2011

Aamulla heräilin rauhallisesti Haltintuvalla. Hieman lämmitin kaminaa ja vetäydyin takaisin makuupusiin makailemaan. Taisin jotain mutustella ennen kuin jaksoin nousta lopullisiesti aamupalan laittoon. Aikaa vierähti tänään aamutoimiin, enkä pitänyt kiirettä lähtemisen kanssa. Kiirettä ei ollut myöskään tupakumppaneillani. Kello oli jo puoli yksitoista kun suuntasin rinkka selässä kohti Pitsusjärveä. Yön varaustuvassa ollut porukka oli suunnannut nyt selvästi pilven sisässä olevaa Haltin huippua kohden. Itse kiittelin sitä, että jaksoin vielä illalla kiivetä huipulle, tänään näkymät ei olisi ollut niin hyvät kun illalla, - ainakaan näin aamupäivällä.

Aamulla haltin huippu oli pilven sisässä.

Matka sujui kohti Pitsusjärveä leppoissasti pääosin laskuvoittoista reittiä. Keli oli liukas ja aurinko paistoi täällä alhaalla, vaikka tuntureiden huiput olivatkin pilvien verhoamat. Puolisen tuntia hiihdettyäni oli jo jyrkimmän alamäen alussa, ennen Pitsusjärveä. Tuntui uskomattomalta, kun eilen ylämäkeen hiihtäessä koko matkaan meni lähemmäs kaksi tuntia. Pidin juomatauon ennen laskua alas ja nautiskelin auringosta. Lopun laskuun meni enää vajaa puoli tuntia ja olin taas Pitsusjärven tuvalla.

Pitsusjärvellä oli pari moottorikelkkaa ja kauempana hiihteli hiljakseen isompi miesporukka. Pian selvisi, että hiihtäjät ja kelkat olivat samaa porukkaa. Kelkat olivat tuoneet varusteita ja eväitä kavereille. Porukalla oli tarkoitus kalastella järvellä, joten tarvittiin kairat ja kalastusvehkeet. Tänään oli tarkoitus tehdä reiät huomenna ja kalastaa. Itse keittelin kunnon porokahvit ja söin tukevasti voileipää ja lihaa tuvalla ja istuskelin auringossa portailla. Vähitellen pakkasin tavarani taas ahkioon ja suuntasin parin tunnin tauon jälkeen liikkeelle, kohti Meekonjärveä.

Kulku jatkui helppona, ainut "haitta" oli auringon voimakas lämpö, joka hikoilutti kovasti ja sainkin hiihdellä pian taas paitasillani. Nyt suuntasin Meekonjärveä kohti seuraten Pitsuskönkään toista puolta, kun eilen, eli pysyttelin talvireitillä. Pitsuskönkään reunan lähellä pidin tauon ahkion päällä istuskellen ja auringosta nautiskellen. En jaksanut edes käydä katsomassa köngästä, vaikka ensimmäistä kertaa täällä olinkin. Jäipä nyt syytä tulla vielä toisenkin kerran. Tauon jälkeen laskettelin alas Vuomakasjärvelle, jossa sijaitsee Poliisihallinnon mökki. Äsken Pitsusjärven tuvalla tapasin mökkiä tällä viikolla asuttavan pariskunnan päiväretkellä ja nyt he laskeutuivat samaan aikaa järvelle toiselta reunalta Pitsuskögästä. He olivat käyneet ihailemassa köngästä talviasussa.

Aurinkolomalla Pitsuksella.

Jatkoin rauhallista ja helppoa hiihto kohti Meekonjärven tupaa. Nälkä alkoi jo tuntua ja aloin selvästi himoisemaan ahkioni kätköissä olevia muonavaroja. Mieleeni muodostui selkeä kuva siitä, mitä haluan syödä, sillä tonnikalapurkit tulivat mieleeni. Makaroonia ja tonnikalakastiketta jo melkein maistellen hiihtelin loppumatkan tuvalle. Ennen tupaa tuli vastaani nuori mies ja nainen. Olivat  tulossa Saarijärveltä ja olivat suuntamassa edelleen Pitsusjärvelle, eli aika pitkä päivä auringossa hiihtelyä oli heilläkin tähtäimessä.



Itse retkeilijä nautiskelee auringosta



Tuvalle päästyäni toteutin kulinaristisen nautintoni alkuosan, eli laitoin makaroonit kiehumaan ja kalasysteemin syntymään. Kastike sisälsi reilusti tonnikalaa, kuivattua sipulia ja puoli pussillista tomattikeittoa ja vähän vettä. Makaroonien kypsyttyä kaikki sotkettiin keskenään ja nautittiin kylmän veden kera. Kun olin juuri saanut sörsselini valmiiksi ja siirryin pihalle aurinkoon lautaseni kansssa, laskeutui mäkeä alas kuuden hengen porukka, kolme tyttöä ja kaksi poikaa, sekä heidän opettajansa. He olivat samaa porukkaa kun äsken vastaan tullut pariskunta. Olivat Rovaniemeltä liikuntaopiskelijoita. Heillä oli menossa luontoliikunnan käytännön osio, eli talvivaellus. Heidän oli tarkoitus yöpyä teltassa tuvan lähettyvillä.

Ruokailun päälle otin pienet torkut, vaikka puolivalveilla kuulinkin nuorison puuhien ääniä. Kun porukat tulivat sisälle, totesin että iltahan on vasta nuori ja hiihtohaluaja vielä olisi. Ei tarvittu kun hiihtäjä ahkion eteen ja menoksi. Ainakin Jogasjärvelle, noin 5 kilometrin päähän aioin hiihtää. Hiihto sinne oli tasaista järveä ja suomaastoa. Ihailin mahtavia  Annjaloanjin pahtakallioita järviketjun pohjoispuolella ja napsin muutaman kuvan.

Pahtarannat järvijonon pohjoispuolella loivat juhlavat puitteet iltahiihdolle.

Pian olin havainnut Jogasjärven tuvan matalalla rannalla Jogasjärven tuvan, tai oikeasti tuvat. Tupia oli kaksi, joista toinen lukittu varaustupa. Autio tupa oli pieni ja todella vaatimaton. Pihassa oli Paljakan ahkio ja Fisherin sukset. Sisälle tulisteli ja sulatteli lunta jo selkeästi veraanivaeltaja. Mies oli tullut Termisjärveltä ja valitteli hieman hangen huonoa kantoa, suksi upposi välillä ylhäälläkin. Tarinointi kesti noin 20 minuuttia ja hieman laveria mittailtuani päätin jatkaa vielä Porojärven autiotuvalle, jossa tupa oli remontissa ja korvaavana asumuksena oli sotilasteltta.

Jatkoin hiihtoa viilenevässä illassa naureskellen äsköisen kaverin tuumaukselle, että kyllä hiihtäjät ovat vähentyneet moottorikelkkojen tieltä näissä maisemissa, mutta vielä meitä "väkisinhiihtäjiä" täällä riittää. Hiihtelin Porojärven rantaa ja ensimmäisen mökin, jonka havaitsin, pihassa oleva kota hieman hämäsi ja menin pihaan, jossa oli muutama moottorikelkka. Pihalle tullut kaveri vastasi kysymykseeni autiotuvasta, että seuraavan töyrään takana. Niinpä, siellähän teltta näkyi puolen kilometrin päässä.

Sotilasteltta korvasi autiotuvan sen remontin aikana.

Tuvalla oli yksi pariskunta majoittuneena. Teltta oli todela siisti yöpymispaikka, koska teltta oli varustettu mukavalla puulattialla, siisteillä lavereilla ja tietysti hyvällä kaminalla. Kolmestaan sovimme telttaan myös mainiosti, sillä onhan teltta alunperin suunniteltu puolelle joukkueelle, siis jopa kahdellekymmennelle miehelle. Teltta oli lämmin, koska pariskunta oli viettänyt teltalla jo useamman tunnin. Levitinkin omat vaatteni kuivamaan ja söin iltapaa kuunnellen pariskunnan juttuja vaelluksesta ja muista reissuistaan, esim. Rajalta rajalle hiihtoon tai Sysimustalle satkulle ja Santiago de Compostelan reissulle. Tunsin itseni aika tavalliseksi tallaajaksi ja olin todella pääasiassa vain kuuntelijana. Taisin olla myös aika väsynyt päivän helposta hiihdosta huolimatta, mutta olinhan viettänyt silti useita tunteja auringossa ja ulkoillut pelkästään hiihtäen noin 30 kilometriä. Makuupussissa olikin mukava vain kuunnella juttuja, sekä tällä alueella kaipaamiani riekon upeita huuteluja ja niihin taisin nukahtaa.

Teltta oli todella viihtyisä ja tilava yöpaikka.

Haltille

Olin jo muutamana vuonna suunnitellut reissua Haltin suuntaan, mutta aina se oli jostain syytä jäänyt tekemättä. Olen kulkenut koko 2000-luvun keväisin hiihtovaelluksella maalis-huhtikuussa. Suurin osa retkistä on suuntautunut Saariselän/ Koiliskairan alueelle, UKK-puistoon. Yksi retkistä on tehty Utsjoen-Karigasniemen välisiin maastoihin, Paistuntureille ja viime vuonna hiihtelin Pallas-Hetan maisemissa. Tänäkin vuonna lopullisesti päätin retkikohteen noin kuukautta ennen toteutettua retkeä. Kun on yksin retkeä suunnittelemassa ja tekemässä, niin kohteen valintakin voi jäädä viime tippaan.

Reitti: Kilpisjärvi (Retkeilyhotelli) - Saarijärvi (1. yö) - Kuontarjoki - Meekonjärvi (2. yö) - Pitsusjärvi - Haltin tupa + Haltin huiputus (3. yö) - Pitsusjärvi - Meekonjärvi - Jogasjärvi - Porojärvi (4. yö) - Kuontarjoki (5. yö) - Termisjärvi + lenkki Saarijärvelle ja takaisin (6. yö) - Saanajärven kota (7. yö, teltta) + iltalenkki - Retkeilyhotelli