Keli näytti keskiviikkoaamuna selvästi huonommalta kun edellisinä päivinä. Selvästi oli ylhällä tunturissa huono näkyvyys ja varmasti siellä myös tuuli. Päätin noudattaa silti suunnitelmaani hiihtää Porojärveltä vähitellen ylös tuntiriin ja suunnistaa kohti Haltin pääreittiä siellä ylempänä.
Aamupalan ja tavaroiden pakkailun jälkeen suuntasin järvelle ja vähitellen järven ylitettyä kohti tunturia. Löysin sopivan vanhan moottrikelkan uran, jota seurailin. Ura petti suksen alla ajaoittain, mutta kantavuus lisääntyi vähitellen ylempänä. Nousun puoliv'äliin mennessä olin jo tullut tunnin verran tuvalta. tuuli oli selvästi kovempi jo tällä korkeudella. Pidin tauon tunturikoivujen suojassa, nauttien hieman kuumaa juotavaa ja hieman leipää.
Jatkoin nousemista ihaillen Saivaaran jykevää hahmoa. Tästä suunnasta katosttuna Saivaara muuttui juuri kuuluisaksi "Kekkosen pääksi", josta aiemmat vaeltaja sukupolvet ovat kirjoitelleet. Vähitellen pääsin rinteen ylös. Ylhäällä tuli oli huomattavan kova ja näkyvyys oli heikko. Suunnittelin reittiä ja käänsi sukset kohti länttä ja Kuontarjoen tupaa. Tuntui, että hiihdän koko ajan ylämäkeen, vaikka kohtalaisen tasista olikin. Ilmeisesti huono näkyvyys tekivät mielen siltä osin sekoilevaksi. Pakko oli taas reilun parin tunnin hiihdon jälkeen pitää kunnon tauko ja syödä kunnolla.
Tuntui, ettei oikein ollut kartalla. Kaivelin GPS:n esille ja totesin suunnan olevan oikean, mutta matkaa oli vielä reilusti jäljellä. Ei muuta kun eteenpäin sisulla, välillä näkyvyys hävisi lähes kokonaan, mutta jonkin aikaa hiihdetyä havaitsin hämärästi oikealla aavistuksen reittimerkistä. Tämä vahvistui hetken päästä, kun reittiä pitkin ajoi moottorikelkka porukka. Olipa mukavaa päästä reitille. Avasin taas GBS-paikantimen ja totesin hiihtäneeni turhaan hieman pohjoiseen ja matkaa oli vielä tuvalle yli neljä kilometriä. Oln tietysti halunnut päästä reitille hieman aiemmin ja kääntänyt kompssin suuntaa hieman pohjoiseen. No, nyt loppumatka oli reittiä tuvalle. Vaikka tuuli kovaa, väänsin itseäni kohti tupaa tasaiseen tahtiin. Välillä melkein kaikki kepi alkoi häviämään näkyvistä, mutta onneksi jälkeä oli riittävästi reitillä pysymiseen.
Saavuin tuvalle kolmen maissa iltapäivällä. Tuvalla oli tuttu pariskunta Haltin huiputukselta, joten oli mukavaa tulla tuiskusta sisälle. Tuvalla oli myös kaksi naista, jotaka aikoivat vielä jatkaa Termisjärvelle, jos keli paranee. Keli ei kuitenkaan parantunut ja saimme vielä lisää tuttuja tuvalle, kun toinen alkumatkasta mukna likkunut pariskunta tuli tuvalle. Myös tuttuja Pudasjärven Umpihankihiihdon porukoista pyrähti tuvalla tauolla matkalla Meekonjärvelle. Ilta meni siten mukavasti tarinoidessa ja odotellessa ehkä parenpaa keliä torstaille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti